Kannustat muita lempeästi – mutta puhut itsellesi tavalla, jolla et puhuisi kenellekään muulle.
Ajattele hetki.
Jos läheinen ystäväsi epäonnistuisi jossain – tekisi virheen, unohtaisi jotain tärkeää, ei yltäisi tavoitteeseensa – mitä sanoisit hänelle?
Todennäköisesti jotain lempeää. Kannustavaa. Ymmärtäväistä.
”Ei se mitään. Kaikille sattuu. Yritit parhaasi.”
Entä mitä sanot itsellesi vastaavassa tilanteessa?
Useimmille vastaus on hyvin erilainen.
Sisäinen kriitikko – tuttu, mutta ankara vieras
Monella meistä on sisäinen ääni, joka kommentoi tekemisiä jatkuvasti.
Se huomauttaa virheistä. Muistuttaa epäonnistumisista. Vertaa muihin. Kyseenalaistaa kyvyt.
”Taas meni pieleen.” ”Mikset osaa?” ”Muut pärjäävät paremmin.” ”Ei sinusta ole tähän.”
Tämä ääni tuntuu tutulta – niin tutulta, että sitä ei edes huomaa. Se on kuin taustamusiikki, joka soi koko ajan.
Mutta mitä tapahtuisi, jos puhuisit ystävällesi näin?
Todennäköisesti ystävyys loppuisi nopeasti.
Mistä ankaruus itseään kohtaan tulee?
Itsekritiikki ei synny tyhjästä. Se on yleensä opittu tapa.
Ehkä lapsuudessa menestyminen oli tapa ansaita hyväksyntää. Ehkä virheet johtivat häpeään. Ehkä ympäristö opetti, että vaatiminen itseltä on hyve – ja itsemyötätunto on heikkous.
Nämä opit jäävät syvälle. Ne muuttuvat automaattisiksi – ja siksi niitä on vaikea huomata.
Mutta opitusta tavasta voidaan oppia pois.
Itsekritiikki ei motivoi – se lamauttaa
Moni uskoo, että ankara itsekritiikki pitää sinut liikkeessä. Että ilman sitä laiskottelisit.
Tutkimukset osoittavat päinvastaista.
Krooninen itsekritiikki aktivoi aivoissa uhkajärjestelmän. Keho menee puolustusasentoon. Luovuus kapenee. Riskinotto vähenee. Toimintakyky laskee.
Itsemyötätunto – lempeä suhtautuminen omiin virheisiin ja rajoituksiin – aktivoi turvajärjestelmän. Keho rauhoittuu. Mieli avartuu. Toimintakyky paranee.
Lempeämpi suhtautuminen itseäsi kohtaan ei tee sinusta laiskempaa. Se tekee sinusta toimintakykyisemmän.
Yksi harjoitus – kirje ystävälle
Seuraavan kerran, kun huomaat olevasi ankara itsellesi:
Kirjoita lyhyt kirje – ikään kuin kirjoittaisit ystävälle, joka on täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä.
Mitä sanoisit hänelle? Miten kannustaisit? Mitä haluaisit hänen tietävän?
Lue kirje sitten itsellesi.
Se voi tuntua oudolta. Ehkä jopa epämukavalta.
Mutta juuri siinä epämukavuudessa on jotain tärkeää – se kertoo kuinka kauas olet ajautunut omasta lempeydestäsi.
Lempeyskin on taito
Itsemyötätunto ei tarkoita, että hyväksyt kaiken ja lakkaat kehittymästä.
Se tarkoittaa, että kohtelet itseäsi samalla ymmärryksellä jonka antaisit hyvälle ystävälle.
Se on taito. Ja kuten kaikki taidot – se kehittyy harjoittelemalla.
Aloita pienestä. Huomaa ääni. Kysele onko se tosi. Kirjoita ystävälle.
Lempeyttä itselle – päivä kerrallaan.
Feeniksin Kyynel – feeniksinkyynel.fi
